Friisilän uutiset 1/2013

08.02.2013

Näköislehti (pdf)

Vuosi on alkanut kohtalaisen hyvissä hiihtosäissä. Friisilän vierestä menee koneella tehty latu kohti keskuspuistoa. Sinne joukolla hiihtelemään!

Friisilän Omakotiyhdistyksen vuosikokous

Vuosikokous pidetään päiväkodilla keskiviikkona 13.3. klo 18. Sisäänkäynti on Kivitien puolelta. Alustuksena Martti Kaasinen kertoo muutamalla sanalla, mitä tietoja Espoolta on saatu loppujen Friisilän teiden rakentamisesta kaavan mukaiseen kuntoon. Lisäksi hän kertoo, mitä tällä hetkellä tiedetään Matinkylään suunnitellusta uimahallista. Tarjolla on myös kahvia, teetä ja pullaa. Merkkaa jo nyt kalenteriin, jottei pääse unohtumaan. Tervetuloa keskustelemaan ja vaikuttamaan kylän asioihin.  

Frisansin tiekunnan vuosikokous

Tiekunnan vuosikokous on samaten päiväkodilla, vajaa pari viikkoa myöhemmin maanantaina 25.3. klo 18. Tiekunta on olemassa niin kauan kunnes Espoo on ottanut Friisilän kadut haltuunsa. Tämä tapahtuu, kun kaikki tiet on rakennettu kaavan mukaiseen kuntoon. Vuosikokous pidetään joka toinen vuosi. Tarjolla on niin ikään kahvit ja pullat.

Tutustumiskierros ja RSO:n konsertti Musiikkitalossa

Tutustumiskierros Helsingin Musiikkitaloon ja Radion sinfoniaorkesterin nuorten solistien konsertti pidetään keskiviikkona 10.4. Tunnin mittainen tutustumiskierros alkaa klo 17 ja konsertti alkaa klo 19. Tutustumiskierros maksaa 5 € ja konsertti 20 €. Voit ostaa jomman kumman tai molemmat liput, kunhan niitä on jäljellä. Tutustumiskierrokselle mahtuu peräti 50 ihmistä. Konserttilippuja on puolestaan varattu 25 kpl. Molemmat liput ovat omakotiyhdistyksen tukemia. Tutustumiskierros tilataan vain jos siihen saadaan myytyä vähintään 20 lippua.

Lippuja voi varata arki-iltaisin (eli ma-pe, alkaen 11.2.) klo 18-20 Anna-Maija Keräseltä 09-8842381. Eli kännykkä piippaamaan maanantaina illansuussa, niin muistat varata heti, kun se on mahdollista.

Keho kesäkuntoon jumppaamalla

Linnut visertävät jo siihen malliin, että kyllä se kesä sieltä on tulossa aikanaan. Friisilän Omakotiyhdistys tukee jumpparyhmiä, jotka toimivat Friisilän koululla. Torstain naistenryhmässä on vielä kivasti tilaa. Loppukaudelle 2.5. asti pääsee 50 €:lla. Tule, näe ja voita itsellesi hyvä kroppa alkaen ensi torstaina klo 19-20.

Myös miestenryhmässä tiistaisin klo 20-21 on tilaa. Nyt erikoistarjouksella 50 €:lla loppukaudeksi 23.4. asti, kun normaalihinta on pienemmän ryhmän johdosta pikkaisen kalliimpi kuin naisilla. Plussana vetäjän liikkeet näkyvät paremmin. Ylös sohvasta yhdessä jumpaten iskukuntoon.

Voit tulla kokeilemaan yhdeksi kerraksi ja liittyä ryhmään, jos jumppa tuntuu hyvältä. Huomatkaa, että hiihtolomalla ei ole jumppia.

Friisilän kotisivut uudistuvat

Käy vilkaisemassa, miltä kotisivut nykyään näyttävät, www.friisila.fi. Siellä on uutisia ja kuvia vuosien varrelta. Löydä valokuva omenasta, joka voitti Friisilän isoin omena kilpailun syyskuussa 2012!

Koulumuistojen keruuhanke

Espoon perinneyhdistys Aurora kerää koulumuistoja kansakoulua Espoossa käyneiltä oppilailta ja niissä toimineilta opettajilta. Muutkin koulumuistot ovat tervetulleita. Aineistoa esitellään yhdistyksen julkaisuissa ja tapahtumissa ja se luovutetaan Kansanrunousarkistoon tutkimuskäyttöä varten. Kts. espoonaurora.net/Koulumuistojen-keruulomake.html ja espoonaurora.net/Koulutus-ja-sivistys.html.

Yhteystiedot
Pirkko Kivimäki: 040 5920 694
Esko Uotila: 050 558 7861

 

Hyvää kevättalvea. Nähdään laduilla, jumpissa ja vuosikokouksessa sitten maaliskuussa!

Antti Pietiläinen, puheenjohtaja

      
   
   

Friisilän Omakotiyhdistyksen vuosikokous

   

 

   

Friisilän päiväkoti, Friisinniityntie 21-23  keskiviikkona 13.3. klo 18. Sisäänkäynti Kivitien     puolelta.

   

 

   
   

                        

         
   
   

Frisansin     tiekunnan vuosikokous

   

 

   

Friisilän päiväkoti, Friisinniityntie 21-23  maanantaina 25.3. klo 18. Sisäänkäynti     Kivitien puolelta.

   
   
11.03.202427.3.2024 Asukastilaisuus Suur-Matinkylän terveyspalveluista
10.03.2024Friisilän Uutiset 1/2024
10.03.2024Vuosikokous torstaina 14.3.2024
21.01.2024Friisilän Uutiset vuodelta 2023
21.01.2024Friisilän Uutiset 3-4/2022
25.05.2022Friisilän Uutiset 2/2022
10.04.2022Friisilän Uutiset 1/2022
15.11.2021Friisilän Uutiset 4/2021
15.11.2021Friisilän Uutiset 3/2021
24.04.2021Friisilän Uutiset 2/2021
06.03.2021Friisilän Uutiset 1/2021
14.11.2020Friisilän Uutiset 4/2020
15.08.2020Friisilän Uutiset 3/2020
02.05.2020Friisilän Uutiset 2/2020
29.02.2020Friisilän Uutiset 1/2020
23.11.2019Friisilän Uutiset 4/2019
09.08.2019Friisilän Uutiset 3/2019
27.04.2019Friisilän Uutiset 2/2019
21.03.2019Yhdistyksen uudet säännöt
09.03.2019Friisilän Uutiset 1/2019
01.01.2019Friisilän jumpat kevätkaudella 2019
20.10.2018Friisilän Uutiset 4/2018
28.08.2018Friisilän kuntojumpat
18.08.2018Friisilän kesäjuhlat 2018
11.08.2018Friisilän Uutiset 3/2018
08.05.2018Friisilän Uutiset 2/2018
03.03.2018Friisilän Uutiset 1/2018
07.10.2017Friisilän Uutiset 4/2017
12.08.2017Friisilän Uutiset 3/2017
27.04.2017Friisilän Uutiset 2/2017
04.03.2017Friisilän Uutiset 1/2017
24.09.2016Friisilän Uutiset 4/2016
13.08.2016Friisilän Uutiset 3/2016
16.04.2016Friisilän Uutiset 2/2016
23.02.2016Friisilän Uutiset 1/2016
14.11.2015Friisilän Uutiset 4/2015
15.08.2015Friisilän Uutiset 3/2015
25.04.2015Friisilän Uutiset 2/2015
04.03.2015Friisilän Uutiset 1/2015
05.10.2014Friisilän Uutiset 4/2014
12.08.2014Friisilän Uutiset 3/2014
26.04.2014Friisilän Uutiset 2/2014
27.02.2014Friisilän uutiset 1/2014
07.11.2013Friisilän uutiset 4/2013
01.09.2013Friisilän kesäjuhlat 31.8.2013
22.08.2013Friisilän uutiset 3/2013
02.05.2013Friisilän uutiset 2/2013
08.02.2013Friisilän uutiset 1/2013
22.11.2012Uutisarkisto vuodesta 1998
12.11.2012Friisilän uutiset 4/2012
22.10.2012Friisilän Uutiset 3/2012